TUULI KAHMA
Suomi on täynnä erilaisia yhdistyksiä, jotka ovat olleet arvokkaita airueita mm. aatteellisten ja poliittisten liikkeiden synnyssä ja kehityksessä. Isoäitini äiti Sandra Kouki oli maalaistalon emäntä Virolahdella. Hän oli perustamassa Marttoja, toimi kunnallispolitiikassa ja ajoi itse hevosta, mitä ei pidetty ollenkaan naisille sopivana 1900-luvun alkupuolella. Uskon, että Sandra halusi tuuletusta maalaistalon ankarista rutiineista ja viiden lapsen hoidosta. Hän halusi olla vaikuttaja teemoissa, joista hän oli kiinnostunut. Sandra toimi myös roolimallina, hänen kolme tytärtään menivät yliopistoon Helsinkiin opiskelemaan.
Yhdistykset ovat olleet tärkeä sosiaalinen alusta ja väylä tutustua uusiin ihmisiin. Nyt sosiaalisen median aikana meillä kaikilla on mahdollisuus kuulua vaikka minkälaisiin verkostoihin ihmisten kanssa, jotka asuvat missä päin maailmaa tahansa. Ovatko yhdistykset siis kaiku menneisyydestä?
Totuus on, että jokaisella yhdistyksellä kuten yritykselläkin, täytyy olla olemassaolon oikeutuksensa. Syy, miksi se on olemassa ja mitä hyötyä ja iloa jäsenet yhdistyksen voimasta kokevat. WoManin olemassaolon oikeutus on siinä, että se tarjoaa jäsenilleen työelämän verkostoitumisen voimaa. Yksi este naisten urakehityksessä on vähäinen verkottuminen. Kukaan ei tiedä, että pätevä nainen on olemassa.
Verkostoissa pitää tietysti myös toimia, kuuluminen ei riitä, kyse on konkretiasta. Verkostoituminen onnistuu parhaiten, kun miettii omaa panostaan, ei ainoastaan sitä, mitä itse saa. Tunnen monta henkilöä, pari miestäkin on joukossa, jotka auliisti auttavat, kun kaipaan neuvoja ja näkökulmaa. Reiluus tarttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti